Hymyillen



Nyt hymyilyttää! Tää kulunut viikko on ollut monellakin tapaa piristävä. Maanantaina herätyskello soi kuudelta ja ponkaisin ylös sängystä tavallista pirteämmin, kurkistin ikkunasta ulos odottaen aurinkoista aamua, mutta totuus oli toinen. Ei tarvinnut kauan punnita suuren lämpimän sängyn ja pilkkopimeän ja kohmeisen aamulenkin välillä. Sujahdin takaisin vällyjen väliin ja laiton herätystä tunnilla eteenpäin. Onnellisena heräsin kun sen aika tuli. Olin vaatteita vaille valmis kun Mama koputti oveen, seistiin siinä muutama tovi, Mamalla oli tukka pystyssä (selvästi juuri herännyt), ja mulla yöpuku vielä päällä. Vielä ehtis kouluun jos oikein haluais. "Viivi haluatko mennä kouluun tänään? Kello on jo liikaa, ollaan myöhässä, mitä tehdään?" Hymyilin ittekseni kun ymmärsin mitä tässä ajettiin takaa. "Hhmmm....Ei kiitos. Totta, oikeassa olet, myöhässä ollaan ja pahasti." "Siispä sun on parasta jatkaa unia." Molemmat hymyiltiin leveästi, paukautin oven kiinni, hyppäsin sänkyyn ja heräsin yhdeltä kun sisko tuli kotiin koulusta. Aamupalaksi söin nutellaleipiä, tuntematta ollenkaan huonoa omatuntoa tästä mahtavasta aamusta.

Tiistaina koulu loppui jo yhdeltätoista jonkun opettajien kokouksen takia. Se ei myöskään harmittanut. Kotona päätettiin Giulian kanssa lähteä kävelylle (Giulialle aamupala läheisestä leipomosta, koska oli ollut sen vuoro nukkua pitkään ja lintsata koulusta). Aurinko paistoi ja löydettiin aivan mahtava paikka pysähdykselle. Ensin oltiin ihaitu kaunista näkymää ylhäältä kallioita, kunnes huomattiin ihan vierestä alas laskeutuvat portaat. Niitä pitkin päästiin vielä huikeempaan paikkaan, josta voi kesällä mennä uimaankin. Illemmalla kävin lenkillä ja voin valehtelematta sanoa, että se tuntui tosi hyvältä! Alkumatkan jopa naureskelin itsekseni.

Keskiviikkona koulua oli valitettavasti normaalisti, vaikka eipä se sinällään haittaa missä kulutan aikaa, kotona vaan olis aktiviteetteja enemmän. Mulla on just nyt hyvä kirja luettavana ja sen siivittämänä koulupäivät on ohi suht nopsakkaan.

 Olin jo kävelemässä ulos koulun porteista, kunnes toverini Pietro muistutti mua torstain lakosta ja siitä etten vahingossakaan tulis kouluun. Meillä koululaisilla on täällä aika paljon näitä lakkoja, eikä me useimmiten edes tiedetä syitä niihin, milloin Berlusconi, milloin mitäkin. Jäädään vaan onnellisesti kotiin nukkumaan.

Illalla sitten kavereiden kanssa päätettiin lähteä ulos syömään. Olin väsynyt ja hankasin vastaan kun Alessandro soitteli ja varmisteli tarviinko kyytiä ja oonko nyt varmasti tulossa. Väsymystä ei auttanut yhtään se masentava totuus, että ulkona satoi vettä kaatamalla. Kuitenkin urhoollisesti raahasin itteni paikalle. Ilta osottautuikin tosi kivaksi! Puhuin italiaa ja vaan italiaa ja keskustelin vihdoin normaalisti muiden kanssa. Hymyilin ittekseni illan mittaan sillä kaikki oli niin hyvin, olin tosi ylpeä ittestäni, vihdoin tunsin olevani osa joukkoa ja mukana jutussa! Mikään ei oo hauskempaa kun paikallisten ilmeet kun ne odottaa multa englantia ja sanonkin jotain iltaliaksi. Illan päätteeksi meidän oli kaikkien kuuden ahtauduttava yhteen pieneen henkilöautoon. Matkaa ei helpottanut se että auto oli ehkä minimaalisin auto ikinä tai että mukana oli vaan kaksi pienikokoista. Huippuna tälle loistavalle illalle puhuin koko matkan Liccian isän kanssa italiaa. Muut kuunteli suut auki kun puhuttiin saunasta ja kuinka ihan tosissaan pompitaan ja kieritään alasti lumessa sen jälkeen. Liccian isä siis oli kymmenen vuotta sitten käynyt Suomessa ja kokenut tän supisuomalaisen outouden. Oli ihana tavata joku joka tiesi edes jotain Suomesta. Menin tyytyväisenä hymy huulilla nukkumaan!

Tänään oli sitten kyseinen lakkopäivä ja oltiin sovittu muiden vaihtareiden kanssa, että nähdään jo aikasin aamulla, kokkaillaan ja pelataan monopolia. Itsehän kuitenkin heräsin siihen kun Fatima koputtaa oveen ja kertoo ruuan olevan valmis. Kello oli 14.09. Aamiaiseksi pastaa, mikäs sen mukavampaa. Loppupäivän olin Enzon ja Martinin kanssa. Kukaan ei kokannut tai pelannut monopolia. Mukavaa oli silti.